maanantai 30. marraskuuta 2015

Tulossa Tarina-joulukalenteri

Meillä on lapsilla ollut joka joulu vähintään yksi "itse tehty" joulukalenteri. Useimmiten se on ollut puinen piparkakkutalo (ostettu), jonka luukusta löytyy aarrekartta (talon pohjapiirrustus) ja aarteena on ollut esimerkiksi tarroja, pieni lelu tai askartelutarvikkeet. Luukusta on saattanut tulla joinain päivinä lappu, jossa kerrotaan päivän puuha: "Tänään koristellaan kuusi", "Tänään leivotaan piparkakkuja", "Tänään tehdään retki" jne. (Talo on ostettu ulkomailta ja koska siellä lahjat avataan vasta joulupäivänä, on kalenterissakin luukkuja 25. päivään asti.)


Tänä jouluna lapset saavat tuon aarre/puuha-kalenterin lisäksi täysin itse tekemäni kalenterin, johon luukkujen aukaisun sijaan kiinnitetään päivittäin yksi kuva. Samalla kuvaan kuuluu joulutarina, joka siis jatkuu päivästä toiseen. Kerron tarinan päivittäin kuvien kanssa myös teille.

Maalasin joulukalenterin pohjaksi yksinkertaisen talvimaiseman. Pohja on valmis canvas-päällysteinen levy. Halusin tehdä kalenterin pohjasta kestävän, jolloin kalenteria voi käyttää useampana jouluna.

Kalenteriin on maalattu koivu ja mänty. Männyn runkoon tein kolmiulotteisuutta liimaamalla tauluun maalatun rungon päälle vielä kaksi eri levyistä, pahvista leikattua runkoa (kapeampi päällimmäiseksi).

Leikkasin pahvista kuusen, johon liimasin myös useamman kerroksen pahvia lisäämään oksiston kolmiulotteista vaikutelmaa. Kuusi on kiinnitetty kalenteriin sinitarralla, joten sen voi vaihtaa, jos seuraavana jouluna haluaa kertoa erilaisen joulutarinan ja käyttää erilaisia kuvia samassa kalenterissa.

Piirrän vielä numerot tauluun, jotta lapset tietävät mihin kohtaan mikäkin kuva on tarkoitettu laittaa.

Kohta se tarina alkaa. :) Leppoisaa joulun odotusta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti