tiistai 25. huhtikuuta 2017

Taulu teologille

Rakas ystäväni ja kälyni valmistui teologiksi ja halusin tehdä hänelle lahjaksi taulun. Mietimme yhdessä aihetta ja äiti-lapsi -teema miellytti molempia. Heidän sisustustyyli on modernia musta-valko-harmaata, joten valitsin tauluun harmaan sävyt. Tyyliltään taulu on niin abrstakti kuin minulle on mahdollista. Yleensä teen enemmän esittäviä kuvia, mutta tykkään kyllä todella paljon tämän taulun taustasta. Taulun koko on 80x100cm ja se on maalattu akryyliväreillä.


Lisäsin blogiin uuden sivun, jossa on esiteltynä maalauksiani. Sinne pääsee tuolta yläpalkista tai tästä.

sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

Koukussa Kortteihin Vintagehaaste #80

Koukussa Kortteihin Vintage -haasteessa oli tällä kertaa aiheena "sininen". Minulla oli valmis vintage-kuva, jossa tytöllä oli kädessään punaisia kukkia ruukussa. Laitoin punaisten kukkien päälle kohokuva-tarran sinisistä kukista. Taustalle sinistä paperia, vähän pitsinauhaa ja lisää kukkia. Sininen.

maanantai 17. huhtikuuta 2017

Pyöräytettiin Pääsiäiskakku lasten kanssa

Lapset halusivat leipoa pääsiäiseksi jotain ja päädyimme helppoon kaikki aineet sekaisin - ilman vatkainta - kahvikakkuun. Tytär halusi tehdä kakun sydän-vuokaan. Halusimme koristella kakun pääsiäiskarkeilla, joten teimme kakkuun myös kuorrutuksen. 


Teimme kakun ja kuorrutteen näillä ohjeilla.

Banaani-jogurttikakku

150g voita (sulaa)
2 dl jogurttia (laitoimme 1dl vanilijajogurttia ja 1dl maustamatonta)
2 kananmunaa
4 dl vehnäjauhoja
1 1/2 dl sokeria
1 tl leivinjauhetta
1 tl soodaa
2 banaania (muussattuna)

Voitele ja korppujauhota kakkuvuoka. Laita uuni lämpiämään 200 asteeseen. Sekoita sula voi ja jogurtti. Lisää kananmunat voimakkaasti sekoittaen. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan. Lisää lopuksi muussatut banaanit ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. Kaada taikina vuokaan ja paista n. 35 minuuttua. Anna jäähtyä ennen kuorruttamista.

Kakusta tuli tiiviin tuntuinen, joten halkaisin sen kahtia ja levitin väliin ohuen kerroksen kuorrutusta.

Kuorrutus

 50g voita (sulatettu ja jäähdytetty)
200g appelsiini-tuorejuustoa
1 1/2 dl tomusokeria

Kaikki aineet sekoitetaan tasaiseksi massaksi, levitetään kakun päälle, lisätään halutut koristeet ja laitetaan jääkaappiin jähmettymään.


maanantai 10. huhtikuuta 2017

Masentava rairuoho

Tämä on pohjanoteeraus rairuohon kasvatuksessa. Onhan se joskus ollut harvaa, mutta että näin "harvaa"! Viime vuonna kasvoi maissi, ohra ja rairuohokin (kurkkaa vaikka tänne.) Tänä vuonna ajattelin mennä vanhanaikaisesti vain rairuoholla. Mullikkoon meni. Tämä rairuoho ei paljon koristeilla parane. :D


Onneksi kerholaisemme on kerhossa jo ajat sitten kasvattanut herneitä (varsin tuuhean puskan), jotka ovat kasvaneet melko pitkiksi. Ehkä meillä on tänä vuonna pääsiäis-herne"ruoho". Tuonne sekaan saa hyvin piilotettua pari pientä pääsiäismunaa ja pikku-tipua! :) 


Leppoisaa pääsiäisen aikaa kaikille!

tiistai 4. huhtikuuta 2017

Orava-ovikoristeen tuunausta

Meillä on ollut ovessa vanhaan punottuun lautaseen tekemäni koriste jo moneen eri otteeseen. Siinä on aina seikkaillut orava. Talvella talvisemmassa maisemassa (siitä enemmän täällä) ja syksyllä syksyisemmässä (täältä löytyy juttu siitä). Nyt oli aika päästää orava keväiselle tai jopa kesäiselle kukkaniitylle ihailemaan kukkien hehkua. Keltaiset kukat olisivat olleet keväisempiä, mutta minulla ei ollut varastossa kuin pari valkoista, vaaleanpunaista ja kirkkaan punaista, joten niillä mentiin. Ideahan tämän ovikoristeen kanssa on ollut alusta asti kierrättäminen eli mitään uusia juttuja en halua tähän ostaa. Varastosta löytyi myös vanhoja höyheniä, jotka sopivat kukkien värimaailmaan ja toivat koristeeseen keveyttä.


torstai 30. maaliskuuta 2017

Pikkuikkunan kevät-päivitys

Näin kauniilla ilmoilla ei ole tullut juuri ollenkaan askarreltua lasten kanssa (eikä myöskään ilman lapsia. :D). Tytär (4 v.) juoksentelee päivät pitkät ulkona, joten ei jää niin paljon aikaa askarrella. Ehtiihän sitä sitten taas sadepäivänä. Nautitaan kauniista ilmasta, kun voidaan! 

Talvella tein tyttären kanssa tyttöjen huoneen ikkunaan koristeeksi pienen ikkunan. (Siitä kirjoitin täällä.) Tänään, kevätauringon  kauniisti paistaessa, muutimme talvi-ikkunasta nopeasti keväisen. 


Lumi ja lumiukko vaihtuivat ruohoon ja leskenlehtiin. Lintu pysyi samana, mutta sai ylleen värikkään kevätpuvun. :)  Tytär lisäsi ikkunakehykseen myös vähän sydän-koristeita.


Kunhan perhoset heräävät, lisäämme ikkunaan vielä ainakin yhden kauniin perhosen lentelemään.

perjantai 24. maaliskuuta 2017

Ekaluokkalaisen kirjavalinta: Lasten Kalevala

Kävin ekaluokkalaiseni kanssa kirjastossa. Hän halusi lainata ainoastaan ja vain yhden kirjan, yhden tietyn kirjan. Hän halusi kirjan 'Suomen lasten Kalevala'. Koulussa oli Kalevalan päivänä kyseistä kirjaa luettu ja se oli jäänyt niin mieleen, että poika toivoi saavansa vielä lukea sitä lisää. Kirjasto ei pettänyt pojan odotuksia ja hyllystä löytyi tuo suuresti kaivattu ja haluttu teos.  :)

Epäilin etukäteen, että tuleekohan Kalevalaa luettua lapsille, mutta tätä kirjaa on nyt luettu iltasaduksi ja päivisn muuten vaan. Hyvää kertausta itsellekin, että mitähän siellä Kalevalassa tapahtuikaan. Kirjassa on pätkiä runoista "oikeasta" Kalevalasta, mutta muuten tapahtumat on kirjoitettu helposti luettavaksi tarinaksi. Ekaluokkalainen ei muuta kirjaa halua (toistaiseksi) lukea eikä kuunnella. :D



Kirjassa ei ole kuvia joka sivulla ja osat kuvista ovat mustavalkoisia. Mutta kaikki kuvat mitä kirjassa on, ovat hienosti piirrettyjä. Todella kauniita, suomalaisuutta henkiviä värikuvia kirjasta löytyy harmillisen vähän ja vain sieltä täältä. Lapset kuuntelevat jänniä tarinoita kuitenkin ilmeisen mielissään ilman suurempaa kuvitustakin.

Lisäys 10.4.2017: Lasten Kalevalasta on suurin osa nyt luettu, mutta täytyy sanoa, että lähellekään kaikki kohdat eivät olleet mielestäni lasten korville sopivaa tekstiä. Toimin siis pienenä sensuurina lukiessani kirjaa. Lukisitko itse lapsellesi seuraavaa: "Kullervo paimensi lapsukaista mutta kauhealla tavalla: katkoi käden, kaivoi silmän, tapatti tautiin, poltti kätkyen." Tai miltä kuulostaisi lukea iltasaduksi kohtaa: "Silloin susi syöksyi emännän päälle ja repäisi häneltä suun. Karhu katkoi naisen sääriluut, kiskoi suonet esiin ja puri pohkeesta puolikkaan."? Aika rajua tekstiä, eikö!? En myöskään tiedä kuinka pieni lapsi ymmärtäisi kohdan (eikä tarvikaan ymmärtää): "Kullervo hyväili tyttöä toinen käsi ohjaksissa. Yö kului korean vaipan alla pehmeällä taljalla. ... Kullervo oli vietellyt oman sisaransa." Yhteenvetona totean siis, että tämä kirja ei mielestäni  ole kokonaisuudessaan sopiva ekaluokkalaiselle. Mutta valikoidusti voi kyllä opettaa Kalevalasta tämän avulla ja aikuiselle taatusti selkeämpää luettavaa kuin oikea Kalevala. Kirjan nimi voisi olla mieluummin "Kalevala selkokielellä". :)





keskiviikko 15. maaliskuuta 2017

Koukussa Kortteihin haaste #193 - Muotokortti

Esikoiselle sattui noin viikon sisään kolmet kaverisynttärit. Poika kyllä tekee kortteja kavereilleen itsekin, mutta ajattelin tässä tapauksessa auttaa ja tehdä yhden kortin hänen puolestaan. Idea korttiin tuli pojalta, kun hän kertoi, että synttärisankarilla (joka on tyttö) on dalmatialainen koira. 

Kortti on taiteltu vahvasta paperista. Koiran naaman ja täplät piirsin vapaalla kädellä. Onnittelu-viesti on kirjoitettu kortin taakse ja koiran suussa roikkuvasta kirjekuoresta löytyy synttärilahja.

Koukussa kortteihin haasteessa on tällä kertaa muotokortti eli kortti ei saa olla neliö tai suorakaide. Osallistun haasteeseen tällä kortilla.

keskiviikko 8. maaliskuuta 2017

Pilttipurkki-akvaario

Ekaluokkalaisemme sai koulusta pienen huopapallon, josta hän oli tehnyt kalan. Kotona poika ilmoitti, että haluaisi tehdä kalalle akvaarion, jotta se voisi mennä "Lintujen taloon" (siitä projektista kirjoitin täällä).

Mietimme mistä akvaario tehtäisiin. Katselimme ensin sopivan kokoista pientä pahvilaatikkoa, mutta ei sellaista löytynyt. Sitten huomasin pilttipurkin (nuorimmainen vielä silloin tällöin syö soseita ja purkkeja on kertynyt) ja ehdotin sitä. Sehän sopi loistavasti.

Poika halusi, että kala olisi ilmassa, jolloin näyttäisi, että se uisi. Mietimme lankaviritelmää, josta kala roikkuisi. Päädyin kuitenkin tekemään rautalangasta piikin ja pidikkeen purkin pohjalle ja kala painettiin piikkiin. Rautalankaviritelmä piilotettiin hiekkaa esittävän huovan alle. Pohjan voisi peittää oikealla hiekalla, mutta meillä ei sitä tähän hätään ollut. Pystyssä oleva rautalanka piilotettiin silkkipaperi-heinän sekaan. Akvaarion pohjalle liimattiin vielä koristeeksi kivi ja simpukka.





Poika tykkää tosi paljon akvaariostaan ja pitihän se arvata, että pikkusisko haluaa tehdä itselleen myös akvaarion. :D Tehdään seuraavaksi isompaan pilttipurkkiin, niin mahtuu vaikka kaksi kalaa. Nyt mietitään hauskaa tapaa toteuttaa kalat.

torstai 2. maaliskuuta 2017

Kärpänen puri taas - kukkaa pukkaa

Meillä askartelu-kärpänen puraisee aika usein. Pyrinkin aina laittamaan muistiin, kun näen jonkun kivan idean, että löytyy sitten nopeasti tekemistä, kun kärpänen iskee armotta kiinni. Etenkin 4 v. tytär tuntuu olevan usein kärpäsen armoilla ja niin kävi eilenkin. Valitsin muistivihkostani kivan kukka-askartelun, mutta tämä askartelu osoittautui liian haastavaksi 4-vuotiaalle, joten sain tehdä aika paljon itse. Tytär lähinnä leikkeli hapsuja, kokeili tehdä haitaria ja vähän taitteli lopuksi terälehtiä.


Netissä näkemässäni mallissa oli käytetty valkoista (silkki?)paperia terälehdissä ja keltaista keskustassa eli lopputulos muistutti päivänkakkaraa. Minulla ei ollut keltaista silkkipaperia, joten vaihdoimme kukan värit. Violettia silkkipaperia löytyi kahta eri sävyä ja valkoinen sopi keskustaksi. Jos olisi tehnyt keltaisella keskustan, kukista saisi tehtyä melkein sinivuokon. 

Näkemässäni mallissa varsi oli tehty paperista rullaamalla ja teippaamalla, mutta koska minulla oli varastossa vihreää piipunrassia, teimme varret kukkiin siitä. Sillä sai myös helposti sidottua kukan yhteen, eikä tarvinnut erikseen käyttää lankaa eikä teippiä, kuten siinä kukassa, josta tähän kukkaan idean sain. 

Tökin kukat keino-muratin sekaan ja tulihan niistä ihan hauskan näköinen koriste. Näitä voisi hyvin käyttää juhlissa koristeina. 




Tässä vielä kuvallinen ohje, kuinka teimme kukat.

Tarvitaan silkkipaperia haluamiasi värejä ja vihreää piipunrassia. Meillä oli kahta violettia silkkipaperia 10x12 cm palat ja kaksi valkoista n. 5x12 cm palaa (tässä viimeisessä kukassa käytin vain yhtä valkoista paperia ja toimi niinkin, mutta muhkeamman keskustan saa kahdella paperilla.)


Valkoisten paperien pitkät reunat leikataan hapsuille.


Paperit asetetaan päällekäin, valkoiset päällimmäisiksi. Paperit taitellaan haitariksi kapeammasta reunasta lähtien.




Reunat pyöristetään. Tai jos haluaa kukkaan teräväkärkiset terälehdet, voi päät leikata teräviksi kolmioiksi.

Paperit kiinnitetään keskeltä piipunrassilla.



Paperit levitetään auki.


Haastavin vaihe on erotella paperit toisistaan. Etenkin hapsutetut paperit repeävät helposti, joten tämä vaatii hieman kärsivällisyyttä ja sorminäppäryyttä. Tosin se, että muutama hapsu katkeaa, ei näy lopputuloksessa. 

Tästä soma kukka vaikka ensi viikolla naistenpäiväksi tai toukokuussa äitienpäiväksi tai opelle, kun koulut keväällä loppuu!

tiistai 21. helmikuuta 2017

Lasten yhteinen "Lintujen talo" -projekti

On ollut ihana seurata kaksi päivää, kuinka meidän 9 v. ja 7 v. pojat sekä 4 v. tyttö ovat askarrelleet ja leikkineet yhdessä hauskan projektin parissa. 


Tytön kanssa tulee askarreltua paljon, mutta pojat askartelevat nykyään omat juttunsa koulussa, eivätkä enää kotona kaipaa kovin usein askartelua. (Meidän pojat tykkäävät askartelusta ja kun olivat pienempiä, niin askartelin paljon heidänkin kanssaan.)

7-vuotiaamme oli koulussa tehnyt lankatupsu-pöllön ja halusi tehdä kotona toisen tupsu-eläimen. Siitä innostui ensin pikkusisko ja sitten myös isoveli. Kaikki päättivät tehdä erilaisia lintuja. Lapset valitsivat haluamansa värisiä lankoja. Syntyi pöllö, viherlintu, papukaija ja pingviini sekä linnuille lemmikeiksi kissa ja koira.

Pingviini

Viherlintu ja sen lemmikki-koira

Pinkki-pöllö

Ekaluokkalainen halusi eläimille myös talon ja olin ilahtunut, kun hän sanoi, että taloon tulee huoneet kaikkien linnuille. (Usein pikkusisko halutaan jättää ulos leikeistä.) Olin sopivasti säästellyt isoa pahvilaatikkoa ja nyt sille löytyi hyvä käyttökohde. 

Lapset näyttivät seinien paikat ja minä liimasin. 7-vuotias piirsi ikkunat ja oven ja minä leikkasin mattoveitsellä aukot. Lapset leikkelivät huovasta mattoja, peittoja, patjoja ja ties mitä. Pahvista leikeltiin, taiteltiin ja liimailtiin pöytä, sänkyjä, hyllyjä, wc-pönttö jne. Jokainen teki huoneestaan sellaisen kuin halusi, olohuone-keittiöön saivat kaikki tehdä tavaroita.


Olohuone-keittiö

Viherlinnun ja koiran huone, jossa koiralla oma koppi

Wc ja suihku

Huoneessa mm. hattuteline

Pingviini kokkaa

Kissa lukee kirjaa

Papukaija petaa sänkyä

Lapset tekivät hamahelmistä linnuille erilaisia esineitä, kuten kännykät, ja ruokaa.

Pingviini pelaa kännykällä

Tämän projektin parissa on nyt vietetty kaksi päivää ja luulen, että taloon lisäillään vielä vaikka mitä. Askartelun lisäksi lapsilla on vierähtänyt monta tuntia myös lintujen kanssa leikkiessä ja ihanasti ovatkin leikkineet yhdessä ilma riitoja, ovatpa ottaneet leikkiin mukaan jopa 1,5-vuotiaan pikkusiskon, joka ei muuten projektiin juuri osannut osallistua. 

Tällaisista hetkistä syntyy onnellisia muistoja. :)

sunnuntai 19. helmikuuta 2017

Ihanan viikon päätteeksi arvonnan voittaja

Ihanasti on ystävänpäivän viikko saatu päätökseen. Tämä on ollut mukava viikko, kun ystävänpäivän lisäksi on lukiolaisten juhlia. Ei sillä, että itse olisin niissä ollut mukana, mutta somen välityksellä on nähnyt paljon hauskoja penkkari-kuvia ja ne tuo tietysti mieleen omat muistot omista penkkareista. Ja sitten kaikki upeat kuvat ja videot vanhojentansseista, joita somessa vilistää! Vanhojentassien mekkojen tyyli on muuttunut siitä, kun minä pukeuduin itse tekemääni "rokokoo"-mekkoon, mutta upeitahan nuo mekot ovat. 4-vuotian tyttäreni katseli huokaillen yhtä videota vanhojentanssista ja huudahteli: "Tuolla on Belle, tuolla on Cinderella (Tuhkimo), tuo on varmaan Ruusunen ja tuo on ihan kuin Rapunzel (Tähkäpää)!" :)

Kiitos kaikille ystävänpäivän toivotuksista ja tervetuloa vielä kaikki uudet lukijat!

Sitten siihen arvontaan. Arvonta suoritettiin vanhanaikaisesti paperilappujen avulla.


Tytär toimi onnettarena ja tällä kertaa onnetar nosti lapun, jossa luki...


Onnea Tanja! Laitan sinulle sähköpostia. :) 

torstai 16. helmikuuta 2017

Prinsessan Taikamekko -askartelu lasten kanssa

Meidän tytöistä (kuten varmasti lähes kaikista muistakin pikkutytöistä) on ihana vaihdella mekkoja ja muita vaatteita nukeille, prinsessoille, barbieille ja tietysti myös itselleen. Prinsessathan vaihtavat vaatteita monta kertaa päivässä. Keksin tytöille askartelun, jossa prinsessalle tehdään taikamekko, joka vaihtaa väriään ja näin päsee helposti vaihtamaan vaatetta. :D

Yhteen taikamekkoon tarvitaan kaksi kertakäyttölautasta (Meillä oli vain syviä kertis-lautasia, joten käytin niitä, mutta matalat lautaset toimivat varmasti myös.) ja haaraniitti sekä maalia (+sopiva kuva halutusta prinsessasta). Lapsi saa maalata toisen lautasista. Päätin, että teemme prinsessat lautasten ulkopintaan, jotta mekkoon tulee hauskasti muotoa. Yhtä hyvin prinsessan voisi tehdä lautasen sisäpintaan. Lautasen koristelussa voi käyttää halutessaan myös kimalletta ja tarroja. Jos haluaa tehdä esimerkiksi Frozenin Elsan kannattaa miettiä värimaailma sen mukaan. Maaleissa kannattaa käyttää kuitenkin selvästi eri sävyjä, jotta taikamekossa erottuu värien vaihtuminen. Meillä 4-vuotiaalle tehtiin sinisävyinen Elsa ja 1,5-vuotiaalle punasävyinen prinsessa, mutta värejä voisi sekoittaa rohkeamminkin niin saisi näyttävämmät mekot.





Maalaamattomaan lautaseen piirretään halutun prinsessan kuva, joka väritetään. (Keskipisteen alapuolelle pitää jättää vähän tilaa, jotta haaraniitin saa kiinnitettyä.) Hiukset voi halutessaan tehdä vaikka langasta ja paidan kankaasta, myös taustan voi halutessaan koristella.



Prinsessan kuvan voi myös leikata esimerkiksi lehdestä tai lahjapaperista ja liimata lautaseen, tai prinsessasta voi tulostaa kuvan, jonka leikkaa (tarvittaessa värittää) ja liimaa lautaseen.



Hameen helma leikataan aukoksi, mutta lautasen reunaan jätetään n. 1 cm reunaa leikkaamatta. Lautaset kiinnitetään haaraniitillä päällekäin keskeltä lautasta eli prinsessan vyötärön kohdalta. Alempaa lautasta kun pyörittää, niin mekko vaihtaa taianomaisesti väriä.

Muotinäytös alkakoon!
Ensimmäinen Elsa:




Prinsessa Ruusunen:



Toinen versio Elsasta:




Kaunotar (minun tekemä):


Kaikille uusille lukijoilleni haluan toivottaa lämpimästi tervetuloa! Blogissani on edelleen käynnissä (19.2. asti) kiva arvonta. Sinne pääset tästä.