Näytetään tekstit, joissa on tunniste vintage. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vintage. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

Koukussa Kortteihin Vintagehaaste #80

Koukussa Kortteihin Vintage -haasteessa oli tällä kertaa aiheena "sininen". Minulla oli valmis vintage-kuva, jossa tytöllä oli kädessään punaisia kukkia ruukussa. Laitoin punaisten kukkien päälle kohokuva-tarran sinisistä kukista. Taustalle sinistä paperia, vähän pitsinauhaa ja lisää kukkia. Sininen.

sunnuntai 20. marraskuuta 2016

Koukussa Kortteihin Vintage -haaste #75

Haasteen aiheena on rusetti. Tähän teemaan syntyi useampikin ajatus ja toteutin niistä tällaisen pelkistetyn onnittelu-kortin.

perjantai 23. syyskuuta 2016

Vintage haaste #73

Välillä taas kortteilua. Monta kivaa haastetta olisi menossa, mutta tein nyt ainakin ensimmäiseksi kortin Koukussa Kortteihin Vintage -haasteeseen. Aiheena oli bingo ja ruudukko näytti tältä.



Valitsin rivin vihreä - lehti  - lintu.

Kuvassa linnut-kuvion valkoinen reuna pistää silmään ja tajusin kuvaa katsellessa, että reuna olisi kannattanut käsitellä jotenkin vanhentavasti niin sulautuisi paremmin korttiin. Osallistun kuitenkin tällä kortilla haasteeseen.


Tämä kortti menee serkulleni syntymäpäivänä onnittelukortiksi.

torstai 30. kesäkuuta 2016

P*skarteluhaaste #323




Tällä kertaa P*skarteluhaasteessa oli bingo.


Tuo vasemmanpuoleinen pystyrivi eli piirustelua, one layer, violetti, tuntui minun bingoriviltä ja sitä lähdin toteuttamaan. Piirustelu sujuu kyllä, mutta violetilla värittely olikin sitten ongelmallisempaa. Kahteen korttiin yritin ensin jotakin sutata, mutta ei niistä tullut julkaisukelpoisia. Päädyin sitten piirrustelemaan violetilla kynällä valkoiselle korttipahville. :D Tästä ei enää kortti simppelimmäksi voi mennä. Saa sitten saaja lisätä haluamaansa väriä kuvaan. 



tiistai 28. kesäkuuta 2016

Vintage tyttöjä Pocket letter -haasteeseen

Mikä ihmeen pocket letter? Taskuun menevä kirje? Taskun muotoinen kirje? Pocket letter on alun perin Janette Lanen keksimä ja kehittelemä uusi muoto askarrella ja lähettää kirjeitä. Alkuperäisessä ideassa muoviseen keräilykorttitaskuun, johon mahtuu 9 korttia, kerätään/askarrtellaan/kirjoitetaan erilaisia viestejä, kuvia, pieniä kivoja juttuja jne. Estin netistä Pocket letter -kaavioita ja tein yhdestä mallista oman version vapaasti suomentaen. Eli tässä esimerkki ideoista, joita pocket letteriin voisi laittaa.




Valmis korttitasku taitellaan, sujautetaan kirjekuoreen ja postitetaan Pocket letter -kaverille. Pocket letter on saavuttanut nopeasti paljon suosiota ja siitä näyttää syntyneen erilaisia muotoja. Netistä löytyy runsaasti kuvia upeista pocket letter taideteoksista.

Leila-mumma on järjestänyt tällä kertaa haasteen, jossa ideana oli tehdä "pocket letteri". Valittavana oli neljä eri aihetta.

Aiheet ovat: 
1. KESÄNAISET
2. VAUVAT
3. VINTAGE TYTÖT
4. LASTEN HAAVEAMMATIT

En ollut kuullut pocket letteristä ennen tätä Leila-mumman haastetta, joten jouduin tekemään taustaselvitystä ennen haasteeseen tarttumista. Tässä haasteessa keskitytään mielestäni enemmän kuviin kuin pocket letterin tervehdyksiin ja pikku "lahjoihin", joten täytin itsekin taskut vain kuvilla. Kuvien taakse voi toki sujauttaa myös kirjoitetun kirjeen, teepussin, tarroja tmv. 

Valitsin aiheekseni Vintage tytöt. Taustaksi valitsin violetin-ruskean paperin, jossa näkyy hennosti vanhanajan kaunokirjoitusta. Käytin samaa paperia jokaisessa taskussa luomassa yhtenäistä vaikutelmaa. Tällainen sivu syntyi.




Sama vähän lähempää, rivi kerrallaan.




Pocket letter on hauska koota ja siinä on hurjasti valinnan varaa. Näitä tulee varmaan tehtyä toistekin. 



perjantai 17. kesäkuuta 2016

I love vintage #2

Tällä kertaa ei jäänyt viime tippaan, sillä tähän I love vintage -haasteeseen on aikaa osallistua vielä tämän kuun loppuun asti eli melkein kaksi viikkoa. Tällä kertaa haasteena on "partavaahtotekniikka". Enpä ole partavaahtoa aikaisemmin käyttänytkään askartelussa. Onneksi mieheltä löytyy partavaahtoa, tosin se ei taida olla ihan perinteistä vaahtoa, koska on vaaleansinistä eikä meinaa oikein vaahtoutua. 

Tein ensimmäiset kokeilut sinisen ja vihreän sävyillä, koska ajattelin, että jos partavaahdosta sattuu jäämään paperiin sinisen sävyä, niin värit pysyisivät jotenkin hallussa. En kuitenkaan ollut ollenkaan tyytyväinen lopputulokseen, joten kokeilin myöhemmin tekniikkaa uudestaan eri värillä. (Eikä partavaahto vaikuttanut väreihin.) Värien sekottelussa minulla on vielä parantamisen varaa, mutta parhaimmillaan tekniikalla saa kivaa marmorikuvioitua paperia aikaiseksi. 

lauantai 11. kesäkuuta 2016

Koukussa kortteihin vintagehaaste #69

Löysinpä taas uuden blogin, jossa järjestetään korttihaasteita, Koukussa kortteihin vintagehaaste -blogi. Varsinaiset kortteilijat tekevät upeita luomuksia, mutta jospa niitä ihaillessa itsellekin tarttuisi ideoita ja taitoa lisää. Tekemällä oppii, joten ei muuta kun tekemään.

Tällä kertaa haasteen aiheena on "Rähjäromantiikka". Tyyliin kuuluu muunmuassa rosoisiksi vanhennetut ja usein valkoiseksi käsitellyt pinnat, romanttisuus, kerroksellisuus, pitsi ja pastellivärit.

Olisikohan tämä kortti "Rähjäromantiikkaa", vaikka ei ihan noita kaikkia ominaispiirteitä täytäkään? :)

maanantai 30. toukokuuta 2016

Vielä ehdin tämänkin... I Love Vintage -haaste

I Love Vintage -haaste on ollut pitkään mielen päällä, mutta tämäkin meinasi jäädä tekemättä. Tuli kuitenkin tarve tehdä kortti pikkutytölle, joten päätin yhdistää nämä kaksi juttua. Haasteessa tuli käyttää maalarinteippi-tekniikkaa. Tekniikka on minulle aivan uusi ja leimalla tupsuttelua aloittaessani olin jo varma, että nyt meni metsään. Värjääntyi tausta kuitenkin aika kivasti. Taustan kukkaset ovat siis maalarinteippiä. 

Tässä minun I Love Vintage #1 kortti.


Korttihaaste

Taas meinasi jäädä aivan viime tippaan ja itse asiassa olin jo varma, että en ehdi korttia tekemään... mutta niin kivan haastava haaste oli Leila-mummalla, että pakko oli ehtiä. :) Minulle on  vaikeaa käyttää montaa tosi erilaista juttua samassa työssä. Haasteen piti siis saada samaan työhön "Kirjoitusta, Palloja, Helmiä, Kiiltokuvaa ja Perhonen".