Tällä kertaa ei jäänyt viime tippaan, sillä tähän I love vintage -haasteeseen on aikaa osallistua vielä tämän kuun loppuun asti eli melkein kaksi viikkoa. Tällä kertaa haasteena on "partavaahtotekniikka". Enpä ole partavaahtoa aikaisemmin käyttänytkään askartelussa. Onneksi mieheltä löytyy partavaahtoa, tosin se ei taida olla ihan perinteistä vaahtoa, koska on vaaleansinistä eikä meinaa oikein vaahtoutua.
Tein ensimmäiset kokeilut sinisen ja vihreän sävyillä, koska ajattelin, että jos partavaahdosta sattuu jäämään paperiin sinisen sävyä, niin värit pysyisivät jotenkin hallussa. En kuitenkaan ollut ollenkaan tyytyväinen lopputulokseen, joten kokeilin myöhemmin tekniikkaa uudestaan eri värillä. (Eikä partavaahto vaikuttanut väreihin.) Värien sekottelussa minulla on vielä parantamisen varaa, mutta parhaimmillaan tekniikalla saa kivaa marmorikuvioitua paperia aikaiseksi.
Löysin sattumalta tän sun blogisi. Mulle outo toi partavaahto juttu, mutta kivan kortin sait tehdyksi.
VastaaPoistaMinullakin on blogi, jossa on kuvia korteistani, käsitöistäni sekä muuten vaan elämästäni.
Liityin blogisi lukijaksi, sekä panin lukulistalleni. Voit myös liittyä minun blogiini, kiitos etukäteen.
Kiva löytää toinenkin kortteilia.
Hei ja kiitos ja tervetuloa! :) Kurkkasin jo blogiisi ja siellähän on todella upeita kortteja ja hauskoja humoristisia kortteja ja tosi paljon kaikkenlaista! :)
PoistaMahtava kortti ja upea partavaahtotausta! Tosin niin on kyllä korttikin! Suurikiitos kun jaksoit taas osallistua haasteeseen <3
VastaaPoistaKiitos, kiitos! Kiva, kun jaksat järjestää haastavia haasteita. :)
Poista