torstai 2. kesäkuuta 2016

Fantastiset tuplasynttärit puistossa

Kolme vuotta sitten vietimme 4-vuotiaan merirosvon ja 1 vuotta täyttävän pikku merenneidon yhteissynttäreitä. Silloin ajattelin, että ehkä tulevina vuosina yhteissynttärit eivät tule onnistumaan, jos poika haluaa kovin poikamaisia synttäreitä ja tytär vaatii prinsessa-synttäreitä.



Tänä vuonna päätimme pitää pojan synttärit ennen eskarin loppumista, vaikka oikea syntymäpäivä on vasta kesäloman aikana. Totesin, että on helpompi saada kaverit kasaan nyt kuin loman aikana. Synttäripaikaksi valittiin lähipuisto. Poika halusi kutsua vain yhden pojan (veljensä lisäksi) ja 5 tyttöä. Tuumasin, että koska synttärit tulisivat olemaan "tyttövoittoiset" niin samalla voisimme kutsua myös muutaman tytön ja yhden pojan tyttären 4-v. synttäreille (hänelläkin oikea syntymäpäivä on kesäloman aikana) ja puistoonhan mahtuu. Lapsilla ei ollut mitään ehdotusta vastaan. Värväsimme avuksi kaksi teini-ikäistä serkkutyttöä.

Sää suosi meitä. Mittari näytti juhlien alkaessa n. 25 astetta. :) Puistossa juostiin ja keinuttiin, kunnes kaikki olivat saapuneet paikalle. Sitten päästiin herkkujen kimppuun. Ei voi sanoa, että olisin seuraillut juhlia kameran linssin läpi, sillä niin mukana touhussa olin, että en juuri ehtinyt kuvaamaan. Herkkupöydästä ei tullut kuvaa, mutta muutaman kuvan otin etukäteen kotona. Keksilinna herätti paljon ihastusta. Lisäksi oli karjalanpiirakoita, vihanneksia ja juustoa coctail-tikuissa, sipsejä, suolakaloja, banaani-muffineja toffee kuorrutteella (kuorrute ei millään levittynyt nätisti, mutta maistui herkulliselta), kaurakeksejä, karkkia ja mehua.


Pikkuinen lohikäärme on vallannut linnantornin

Tykit
Tuhottu linna 
Väriä juhlapöytään
Ei niin kauniita, mutta oikein hyviä. :)


Synttäreillä oli kasvomaalausta, naamari-askartelua ja lohikäärmeiden ampumista. Suurinosa otti valitsemansa maalauksen käteen. Tuli leppäkerttuja, Hello Kitty, hevosia, lintuja, sateenkaari, kilpikonna, lepakoita. Askartelua varten olin leikannut valmiiksi eri mallisia naamioita, joita jokainen sai koristella tarroilla ja tusseilla mieleisekseen.

Vasta kotona ehdin kuvaamaan lasten taideteoksia
Lohikäärmeethän vartioivat usein aarteita. Kolmessa eri kokoisessa purkissa oli lohikäärme ja jos lapsi onnistui ampumaan purkin nurin, hän sai "aarteen" palkinnoksi, lelun, tarran tai karkkikorun. Pidimme huolen, että kaikki saivat vähintään yhden palkinnon.


Lisäksi oli nukketeatteri itse tekemilläni nukeilla (paitsi siili). Tarina oli minun ja mieheni kehittelemä.  Tarinassa seikkaili sisko ja sen veli, metsänpeikko ja keiju-haltija sekä siili. Alussa metsänpeikko oli valtava ja mieheni esitti peikkoa, sitten peikko kutistui käsinukeksi ja lopussa aivan pikkuruiseksi. Lapsilla oli hauskaa.

Sisko ja sen veli
Keskikokoinen peikko ja mini-peikko
Keiju-haltija ja siili



Viimeisenä ohjelmassa oli pinata. Lohikäärme-pinata uhkasi prinsessoja, jolloin urhea päivänsankari riensi apuun ja mäiski lohikäärmeen rikki. Kaikki pääsivät keräämään lohikäärmeen vatsasta paljastuneita karkkeja. Pinatasta tuli ensimmäiset kuvat, kun se oli jo vähän hajalla.



Lohikäärmeen raato
Harvinaista olisi, jos en jotain unohtaisi... Halusin synttäreille vesimeloonia, mutta edellisenä päivänä kaupassa käydessä siellä ei ollutkaan kuin pieni lohko jäljellä. Mies kävi synttäripäivänä metsästämässä toisesta kaupasta vesimeloonin. Olin nähnyt kivan idean, kuinka meloonista oli tehty kolmiomaisia lohkoja, joihin oli työnnetty kuoren läpi jäätelötikku. Viimeisenä ennen puistoon lähtöä väsäsin "meloonijäätelöt". (Jäätelötikku ei mennytkään kuoresta läpi ilman veitsellä tehtyä viiltoa.) Kun synttärit oli ohi ja keräilimme tavaroita kasaan, synttärisankari kysyi, että missä ne meloonijätskit on!? Siinähän ne oli kylmälaukussa pöydän vieressä. No, tuli meloonit syötyä sitten siivousporukalla.

Ihana oli saada monelta lapselta (ja vanhemmalta) palautetta, että oli tosi huippu kivat synttärit. Moni sanoi parhaiksi synttäreiksi ikinä! :)

2 kommenttia:

  1. No ei oo ihme jos oli monelle elämän huippusynttärit! Oot ihan hurja nainen tehtailemaan ihanuuksia lapsille! Kyl oon susta ylpee ja niin on varmasti äitiskin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos. :) Synttäreitä on ihan kiva väköstää, kunhan niitä ei oo liian usein. :D

      Poista