sunnuntai 2. lokakuuta 2016

Pilttipurkista jäälinna-tuikkukippo (led-valolle)

Vielä silloin tällöin meillä tulee pilttipurkkeja tyhjäksi ja säästin yhden isomman purkin, kun ajattelin, että siihen voisi keksiä jonkun askartelun. Meillä asuu yksi Frozen-fani ja siitä sain ajatuksen kokeilla tehdä jäälinna-tuikkukippoa led-tuikulle. Ja nimenomaan led-tuikulle, koska joka paikassa toitotetaan, että pilttipurkki ei ole turvallinen tuikkukippo tavalliselle tuikulle.

Kaulin askartelusavesta (huoneenlämmössä kovettuvasta) levyn, josta leikkelin ensin pilttipurkin ympäri riittävän ja reunan ylittävän sakaraharjaisen kappaleen. Kiepautin sen purkin ympärille. Leikkelin summassa suippoja lisäsuikaleita. Etuosaan laitoin useamman kerroksen erikokoisia kappaleita päällekäin. Lopuksi kaivertelin veitsellä ovi- ja ikkuna-aukkoja. Ympyrä-ikkunat painoin pillillä.

Kuivuneen linnan maalasin akryylivärillä hieman sinertäväksi. Maalin kuivuttua liimasin pintaan muovista tekolunta, joka tosin näyttää jäältä, kun sitä on vain vähän.


Kaapista löytyi ajat sitten vahingossa ostamani väriä vaihtava led-tuikku. Tuikku on jäänyt käyttämättä, koska minusta sateenkaaren kaikissa väreissä väriään vaihtava tuikku ei luo oikeanlaista tunnelmaa. :D Tähän tarkoitukseen tuikku kuitenkin juuri ja juuri sopi. Ainakin lapsista on hurjan hienoa, kun ikkunoista loistaa vuorotellen eri värejä. Ajatus jäälinnasta toteutui hyvin, sillä mielestäni tuikkukippo tuo hyvin talvisen tunnelman. Vähän liiankin talvisen näin varhain syksyllä. :) Taidamme ottaa tämän käyttöön vasta talvella.




10 kommenttia:

  1. Kerrassaan hieno jäälinna. Sopii hyvin lapsettomaankin kotiin, ainakin minä pitäisin näyttävällä paikalla esillä =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sude. Tämä on nyt vielä lipaston päällä olohuoneessa ihmetyksen aiheena, mutta siirtyy ehkä tyttöjen huoneeseen. Talvella saatan laittaa parvekkeelle.

      Poista
  2. Todella hieno. Hyvin tehty ja aidon jäälinnan näköinen.

    VastaaPoista
  3. Hieno linna ja varmaan etenkin prinsessoja rakastavien pikkutyttöjen mieleen :)

    VastaaPoista
  4. Hieno linna ja loistava idea. Liisa

    VastaaPoista