torstai 3. maaliskuuta 2016

Frozen-lahjapaperi-koristevalot




Tyttöjen huoneessa on ollut tähän asti "joulu"led-valot. Ihan pelkkiä pieniä valoja peräkkäin. Valonauha on roikkunut ikkunassa yövalona. Totesin kuitenkin, että ehkä olisi aika tehdä jotain tuolle "joulu"valolle ja tuunata sitä jotenkin.

Netissä on näkynyt kertakäyttömukeilla ja muffinivuoilla tuunattuja valoja. Meidän kertikset ovat korvallisia, joten en viitsinyt niitä käyttää enkä uusia ostaa. Muffinivuokiakaan ei ole. Piti keksiä jotain muuta.

Olin joskus ostanut kaupasta Frozen-aiheista lahjapaperia, (jos sattuu tulemaan tyttärelle synttärikutsuja niin on lahjaa varten paperia valmiina). Onhan tuo Frozen jo aika nähty juttu, mutta noihin pikkuihmisiin se tuntuu vielä uppoavan. Kokeilin sitten tehdä "lampunvarjostimia" lahjapaperista.

Piirsin lautasen avulla paperille suunnilleen puoliympyrän, jonka leikkasin irti.


Puoliympyrän vekitin haitariksi.


Pyöristin haitarin leveän reunan, jotta varjostimeen syntyy kukkamainen reunus.


Haitarin reunat teippasin kaksipuoleisella teipillä kiinni toisiinsa ja ta-daa pieni lampunvarjostin on valmis.

Lamppu pujotetaan kapeasta kärjestä sisään. Jos tuli teipattua reunat perusteellisesti kiinni, niiin kärjestä pitää leikata pienen pieni pala, jotta lampun saa pujotettua.


Koska tyylini on "vähän sinnepäin", niin varjostimistakin tuli erikokoisia. Mutta haitanneeko tuo? Havaisin myös, että etukäteen kannattaa hiukan katsoa mistä kohtaa paperia puoliympyrän leikkaa, ettei tule pelkästään päättömiä Elsoja ja Annoja. Tässä ideassa toimisi käyttämääni paperia paremmin paperi, jossa on pienehköjä kuvia joka suuntaan tai sitten abstrakteja kuvioita.



2 kommenttia:

  1. Aivan ihanat valot! On varmasti pienen väen suosikit :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Onhan nuo mieluisammat kuin ihan paljaat valot. :) Pojille pitäisi varmaan kehitellä Star Wars -valot.

      Poista