Laitettiin lasten kanssa kokeeksi maissia kasvamaan laseihin. Eli liotetut popcornit päätyivät multaan. Siitä pitäisi tulla erilainen "rairuoho", jolla on mahtavat juuret. Lasissa juurien kasvua pääsee hyvin seuraamaan.
Lisäksi teimme munakennoista pääsiäiskukkoja ja kanoja, jotka saivat selkäänsä oikean munan, jonka sisään oli tarkoitus istuttaa ohraruohoa.
Munakennosta leikattu pala maalattiin ensin akryyliväreillä. Maalin kuivuttua kukolle/kanalle liimattiin höyheniä, askarteluhuovasta leikattu nokka ja liikkuvat silmät.
Oikea, tyhjennetty (ja kuiva) muna maalattiin varovasti vesiväreillä. Totesimme, että kauniit maalaukset jäävät kukon/kanan selässä istutusastioina käytettyinä piiloon melkein kokonaan. Keksin, että teemme niistä kukkojen ja kanojen selkään koristemunat, joiden sisään voi piilottaa pääsiäisenä pieniä suklaamunia tai pääsiäisrakeita.
Ohra istutettiin sitten kirpparilta löytyneeseen astiaan. Sen sekaan päätyivät myös viime vuotiset rairuohonsiemenet, josko niistä joku vielä itäisi. Täällä seuraillaan nyt päivittäin eri ruohojen kasvun kehitystä.
Pyysin isäntää tuomaan töistä kotiin tullessa pajunoksia noin kymmenen. Tulihan oikein puska! Koristelu on vielä kesken, mutta jokaiseen oksaan laitamme haitariksi taiteltuun paperiin viestin "Iloista pääsiäistä. Lisäksi käytämme koristeena höyheniä, silkkipaperisuikaleita sekä kukkia, jotka on tehty vaahtomuovitarroista liimaamalla kaksi samankokoista kukkaa vastakkain ja jättämällä niiden väliin pätkän lahjapaperinarua lenkillä (ripustamista varten). Lapset odottavat malttamattomana, että pääsevät virpomaan.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti