sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Kranssin uutta uudempi elämä

Tämä oli ensin alkujaan risupohjainen joulukranssi. Pääsiäisen alla kranssi koki tuunauksen ja muuttui villaiseksi kukka-höyhen-muna -kransiksi ja nyt pääsiäisen mentyä on villat ja koristeet poistettu. Tällä kertaa ajattelin suunnitella ja toteuttaa jotain pidempi aikaista... no, ehkä syksyyn asti ovessa pysyvää.

Ensin päällystin risukranssin niinillä, jotka ovat pyörineet varastossa vuosikausia odottamassa tekemisen kohdetta. Niinikranssista tuli jotenkin mieleen meri ja mietin josko käyttäisin koristelussa simpukoita, joita löytyisi varastosta monennäköisiä. Ensin halusin kuitenkin laittaa kranssiin kangasta. Kangastilkkupussiini on periytynyt äidiltäni ja tädiltäni tilkkuja ja löysin sieltä ihania aarteita. Ensinnäkin farkku-kankaiset lasten henkselit, jotka ovat todennäköisesti peräisin minun tai veljeni vanhoista housuista 80-luvulta, ja sitten ihanan puna-valkoisen pallokankaan. Kieputeltuani kangasta ja henkseleitä kranssiin, sommittelin kranssiin simpukoita, mutta ei ne näyttäneetkään niin kivoilta kuin mielikuvissani. Sen sijaan tyttären vanhasta kerhoaskartelusta ennen roskiin heittoa pelastetut punaiset isot napit passasivat mielestäni kranssiin mainiosti. Yhteen nappiin liimasin punaisesta paperinarusta (jonka olin säästänyt viime joululta yhden paketin pakkauksesta) ruusukkeen. Kaikki muut osat kiinnitin kranssiin kieputtamalla tai hakaneuloilla, mutta napit, jotka tulivat suoraan niiniin, liimasin kuumaliimalla.

Tästä tuli mukavasti kierrätetty kranssi ja tämäkin on helppo purkaa ja käyttää niinipohjaisena kranssina uudelleen. :)

8 kommenttia:

  1. Voi miten hieno tuosta tuli. Kun vaan mielikuvitusta riittää niin saa aikaan mitä vaan;) Minä kanssa säilytän kaiken "Tarpeellisen"!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Silkku. Mulla on isältä ja isänäidiltä peritty motto, että "koskaan ei voi tietää mitä 7 vuoden päästä tarvii". Pitäisi vaan olla isommat säilytystilat kaiken sen "tarpeellisen" säästämiseen. :)

      Poista
  2. Mistä sulla riittää aina noita mahtavia ideoita ja vielä energiaa niiden toteuttamiseen! Oot kyllä ylivoimaisesti suosikkisiskontyttöni!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos täti. ;) Ehkä idea-rikkaus on sukuvika? Tää on tämmönen kotiäidin harrastus. :)

      Poista
    2. Ihan tässä vanha innostuu, kun noita sun vallattomia ideoita kattelee... Ja se maalaus on muuten loistava, älä yhtään mollaa sitä! Siinä on selkee linja ja kokonaisuus, hieno aluevaltaus ja näyte, että pystyt tyyliäkin vaihtamaan. Siitä vaan rohkeasti kokeilemaan mitä mieleen pälkähtää - mutta sitähän tuota teetkin ;)

      Poista
    3. Kiitos taas ihanasta palautteesta ja kannustuksesta. :)

      Poista
  3. Jeppe Jepetius Nallukainen asuu muuten tätisi osoitteessa... Tervetuloa tutustumaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapset taatusti tykkäisivät Jeppe Jepetius Nallukaisesta, nimikin kuulostaa jo niin hauskalta. :) Tullaanpa joskus piipahtamaan.

      Poista