perjantai 6. tammikuuta 2017

Suklaakakkua suklaapaloilla ja suklaakuorrutteella

Onko joulun jälkeinen suklaa-ähky? Minulla ei vielä ollut, mutta tämän kakun jälkeen suklaakiintiö on varmasti joksikin aikaa täynnä.

Välillä sitä tekee mieli suklaakakkua, mutta yleensä en koskaan sellaista leivo. Meillä esikoinen ei syö suklaata ja olisi epäreilua, jos muut mussuttaisivat suklaaherkkua. Esikoiselle pitäisi sitten leipoa tasapuolisuuden nimissä oma herkku ja siinä olisi taas liikaa työtä, joten teen aina yhden leipomuksen, joka kelpaa kaikille.

Nyt esikoinen on kuitenkin yökylässä useamman yön kaverillaan, joten ajattelin, että me muut voimme herkutella suklaakakulla ja päätin tempaista kerralla koko vuoden suklaakakku-tarpeen yhteen kakkuun. Kakkuun sain kätevästi silputtua joululahjaksi saatuja suklaita. Onneksi en ole luvannut olla tammikuuta herkkulakossa. :D

 

Ohjeessa hyödynsin aikasemmin tekemääni jogurttikakku-ohjetta ja täällä olevaa mariannekakku-ohjetta ja niistä tuli tällainen ohje:

5 dl vehnäjauhoa
3 1/2 dl sokeria
3/4 dl kaakaojauhoa
1 tl soodaa
1 tl leivinjauhetta
2 tl vanilijasokeria
1 tl suolaa
2 dl vanilijajogurttia
1/2 dl maitoa
150g sulaa voita
2 munaa
20 kpl paperissa olevia Fazerin suklaakonvehteja veitsellä karkeaksi rouheeksi silpittuna

Sekoita kuivat aineet (ei suklaata). Lisää joukkoon jogurtti, maito, sula voi ja munat. Sekoita tasaiseksi.  (Lisäsin maitoa vielä pienen lorauksen, koska taikina tuntui todella paksulta.) Kääntele joukkoon suklaarouhe. Lusikoi taikina voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan. (Itse tosin käytin korppujauhon sijaan kauraleseitä, koska korppujauhoja ei ollut.) Tasoita pinta. Paista 175 asteessa n. 1h. Varmista kakun kypsyys tikulla. Anna jäähtyä ennen kuorruttamista.


Minulla ei ollut kuohukermaa, joten soveltelin kuorrutuksenkin kanssa. :)

Kuorrute:
200g tummaa suklaata
n. 2 rkl voita
1 dl vanilijajogurttia

Sulata suklaa ja voi varovasti mikrossa. Sekoita välillä. Lämmitä jogurttia 30 sek. mikrossa. Lisää suklaaseokseen ja sekoita tasaiseksi. Levitä kakun päälle. Koristele haluamallasi tavalla. Anna jähmettyä jääkaapissa. Nautiskele.






Lapset auttoivat kakkutaikinan teossa ja malttamattomina odottivat, että pääsivät maistamaan herkulliselta tuoksuvaa kakkua. Kyllä maistui. :)

2 kommenttia:

  1. Herkullisen näköinen kakku ja kauniisti koristeltu. Hyvää viikonloppua tv Liisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Liisa. Meidän kaksi keskimmäistä lasta on aivan tämän kakun lumoissa, heidän mukaansa parasta kakkua ikinä! Mutta meillä ei tosiaan ennen ole suklaakakkua ollut. :D

      Poista