maanantai 23. tammikuuta 2017

Tyyny ilman ompelua 4-vuotiaan kanssa

Meidän 4 v. halusi tehdä tyynyn. (Kuuli, kun isoveli kehuskeli tehneensä tyynyn koulussa.) Hän halusi siihen vaalenapunaista askarteluhuopaa, jota löysi minun laatikosta. Mietin, kuinka tekisimme tyynyn niin, että tytär saisi tehdä mahdollisimman paljon itse. Ompelua emme ole vielä kokeilleet ja ajattelin, että tyyny on ehkä turhan suuri ensimmäiseksi kokeiluksi. Solmujen teko onnistuu hyvin, joten päätin, että tyyny tehdään solmuilla.


Vaaleanpunaista huopaa oli vain yksi A4 kokoinen pala, joten pyysin tytärtä valisemaan tyynyn takakappaleeksi toisen värin. Hän valitsi keltaisen. Työtä tehdessä huomasin, että oli tosi hyvä, että kappaleet olivat eriväriset, koska oli paljon helpompi hahmottaa mitkä hapsut milloinkin kuului solmia yhteen. 

Tyär halusi tyynystä pöllön, joten pyöristin palasten alareunoja hieman ja yläreunasta leikkasin keskeltä vähän pois, että pöllölle tuli "korvat". Pöllöstä tuli mittasuhteiltaan pitkä ja laiha, leveämpi pöllö olisi ollut söpömpi, mutta en halunnut pienentää tyynyä niin paljon, että pöllö olisi näyttänyt pulleammalta. Neliön muotoisesta palasta saisi ehkä hyvät mittasuhteet.


Leikkasin reunat hapsuille ja tytär solmi hapsut. Kaikkia ei solmittu kerralla, kun välillä iski väsy ja työtä jatkettiin toisena päivänä. Ennen pöllön täyttämistä teimme silmät, nokan ja siivet. Tytär valisi taas värit, mutta huovan leikkaaminen oli sen verran vaikeaa, että leikkasimme yhdessä. Liimasin osat kiinni kuumaliimalla tyttären näyttämällä tavalla.


Tytär täytti pöllön vanhasta tyynystä ottamallamme vanulla ja solmi loput hapsut kiinni. Pöllöstä tuli heti uusi lemppari yökaveri. Se hyöty pitkänlaihasta mallista on, että pöllö kulkee mukavasti kainalossa! :D

Jälkiviisaana totean, että tämä minulla varastossa ollut askarteluhuopa ei ollut paras materiaalivalinta tyynyyn. Se on kyllä ihanan pehmeää, mutta pinta näyttää menevän nopeasti nukkaiseksi. Fleece tai laadukkaampi huopa olisi kestävämpi vaihtoehto. No, tytär tekee varmasti mielellään uuden tyynyn, jahka tämä kuluu huonoksi. :)

10 kommenttia:

  1. Keksitpä hienosti. Tyttärellä on ollut iso työ solmia noin monia hapsuja. Hienosti suoritui siitä! Itse tehty on aina niin paljon rakkaampi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Kyllä noiden hapsujen kanssa vierähti tosiaan aikaa, mutta ei ollut hetkeen tekemisen puutetta tytöllä! :D

      Poista
  2. Tosi kiva idea! Toimii varmaan muillakin kankailla. Täytyykin kysellä haluaako juniori kokeilla tyynyn tekoa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Toimii hyvin ainakin kaikilla sellaisilla kankailla, jotka eivät purkaudu. Ja muodonhan voi valita jonkun muunkin, neliö, ympyrä ja sydän ainakin onnistuu helposti, kovin monikulmaisissa muodoissa voi tulla ongelmia leikata hapsuja.

      Poista
  3. Todella veikeä, ei yhtään hassumpi jos vaikka itsekin toteuttaisi vastaavan solmimalla..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Tällä tyylillä tulee tosiaan hauskoja tyynyjä. Tein itse jo aikaisemmin pojan vanhasta fleece-yöhaalarista neliön muotoisen tyynyn solmimalla ja se on myös hauskan näköinen.

      Poista