maanantai 10. lokakuuta 2016

Ihania talletuksia

Meillä on aina piirrelty ja askarreltu kohtalaisen paljon. Olisi ihana säästää muistoksi kaikki lasten tekemät taideteokset, mutta sitä määrää mikä niitä kertyy kotoa, kerhosta ja kouluista, ei pysty minnekään säilömään. Paitsi valokuviksi. Minulla onkin tapana valokuvata lasten teokset. Osat töistä on tosin näytillä seinällä tai ovessa tai hyllyllä, kunnes ne sitten salaperäisesti katoavat (lasten näkemättä) uusien töiden ilmestyessä tilalle. Varastossa on tallessa myös laatikko, jonne olen säilönyt merkityksellisimmät ja hienoimmat taideteokset ym. tuotokset.

Esikoisen ollessa 3 v. aloin säästämään joitain hänen piirustuksia myös albumiin. Esikoinen rakasti eläimiä ja piirteli aina eläimiä. Kävimme siihen aikaan aika usein eläintarhassa, joten yhdistelin pojan piirustuksista ja valokuvista korvaamattoman ihanan albumin.





Samalla tyylillä valokuvia ja piirustuksia sekoitellen olen tehnyt sen jälkeen useamman albumin, joissa näkyy lasten piirustustaidon kehitys, mielenkiintojen kohteita ja kasvavia lapsia.






En ole pariin vuoteen saanut aikaiselsi teettää paperikuvia, mutta lapset ovat halunneet tehdä "sivuja", joten albumeihin on syntynyt pelkkiä piirros-sivuja. Valokuvia voi toki lisätä piirustuksiin myöhemminkin.




Albumeina minulla on 35x32 cm kokoisia scrapbook- eli skräppäys-albumeita, joihin tulee 30x30 cm paperit.

Pojille on jo kertynyt useampi albumi ja nyt olemme tekemässä ensimmäistä albumia tyttäreni (4 v.) kanssa. Tällä hetkellä tyttären yksi lemppari juttu on piirellä, väritellä ja koristella uusi sivu albumiin.


 Tämän sivun kuvat minä piirsin ja tytär väritti sekä koristeli.


Tyttären (4v.) piirtämät merenneidot.


Prinsessa ruusunen prinssinsä ja äitinsä kanssa. (Tytär saa valita taustapaperit ja koristeet.)

7 kommenttia:

  1. Varmasti jossain vaiheessa hieman aikuisempina ne ovat todella rakkaita. Hyvä idea säästää ne :) Liisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapset tykkää jo nyt tosi paljon katsella "vanhoja" piirustuksiaan, joten uskon, että aikuisena arvostavat hurjan paljon. :)

      Poista
  2. Moi! Mistä noita muovitaskullisia skräppikirjoja vielä löytää? Ollut jo pitkään etsinnässä sen jälkeen, kun Tiimari lopetti. Meillä koostettu muistokirja aiemmin ja lapset rakastavat sitä, mielelläni tekisin niitä vielä lisää..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi. Nämä kaikki mun albumit on ostettu USAsta. Minulla on vielä yksi tyhjä tallessa, mutta sen jälkeen alkaakin metsästys. Katselin joku aika sitten vähän nettikauppojen tarjontaa, mutta aika huonosti on suomalaisissa kaupoissa ollut valikoimaa. Ulkomailta tilatessa tulee postikulujen kanssa hintaa aika paljon. Eli valitettavasti en osaa sanoa varmaksi mistä näitä löytäisi. Toki voi tehdä vastaavanlaisen muistokirjan tavalliseen mappiin, jonka koristelee mieleisekseen ja johon ostaa yltäältä aukeavia muovitaskuja.

      Poista
  3. Kiitos Tiina. :) Nämä on kyllä kivoja, kun voi tehdä itsensä ja lapsensa näköisiä albumeita.

    VastaaPoista