perjantai 23. syyskuuta 2016

Muffini mustikkahillo-raidalla


Tuli tehtyä mustikoista hilloa, mutta muksut eivät huolineetkaan sitä puuroonsa vaikka meillä siis aamupuurot syödään yleensä kotitekoisen omena- tai marjahillon/soseen kanssa. 

Tein tästä epäonnisesta mustikkahillostani jo yhden piirakan aikaisemmin tällä viikolla (se kelpasi muuten vallan mainiosti) ja nyt kokeilin muffineita. 4-vuotias tyttäreni on innokas apuri leipoessa ja hän saikin kippailla kaikki aineet kulhoon ja sekoittaa taikinan.

Etsin netistä helpon "kaikki aineet sekoitetaan keskenään" -muffinireseptin, jota vähän muokkasin. (Alkuperäinen ohje on täällä.) Yritin lisätä muffinien terveellisyyttä ja korvasin osan vehnäjauhosta täysjyväjauholla.

2 dl vehnäjauhoja
1 dl täysjyväjauhoja
1/2 dl perunajauhoja
2 dl sokeria
2 tl leivinjauhetta
2 tl vanilijasokeria
1 dl maitoa
2 munaa
100g sulaa voita

mustikkahilloa

kaurahiutale-sokeri-voi -seosta

Ensin sekoitetaan kuivat aineet keskenään ja sitten lisätään muut aineet ja sekoitellaan taikinaksi.

Laitoin taikinaa ensin vähän jokaisen muffinivuoan pohjalle, sitten reilu kerros mustikkahilloa (johon olin jo piirakkaa tehdessä sekoittanut perunajauhoja, jotta se ei ainakaan valu) ja päälle lusikoin epämääräisen kerroksen taikinaa. Lisäsin muffineihin pinnalle ripauksen (summamutikassa sekoitettua) kauahiutale-sokeri-voi -seosta. Vuoat tulivat aika täyten ja pelkäsin, että tursuvatkohan ne yli, mutta näistä tuli yksiä kauneimpia muffineja, joita olen tehnyt. :) Varsin maukkaita myös, lapset pyysivät minua tekemään näitä toistekin.

Muffinit paistuivat 200 asteisessa uunissa, keskitasolla, n. 20 min.



2 kommenttia:

  1. Kuulostaa ja näyttää hyvältä. Ohjekin on melko yksinkertainen, joten voisinpa kokeilla näitä joskus. Liisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helppoja ovat tosiaan tehdä ja meillä ainakin näitä tehdään toistekin. :)

      Poista