Näytetään tekstit, joissa on tunniste lasipurkki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lasipurkki. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 14. kesäkuuta 2017

Minimaailma purkissa

Olen pitkään haaveillut keijupuutarhasta tai muusta esimerkiksi lasiastiaan rakennettavasta pikkuruisesta maailmasta. En ole löytänyt vielä ihanaa, sopivan mallista astiaa, mutta pakko oli jo päästä kokeilemaan edes pikkuiseen lasipurkkiin, että millainen maailma voisi olla.

Tiukassa oli kurkkupurkin etiketti, mutta vedessä liottamalla lähti ensin paperi ja liiman hieroin pois ruokaöljyn avulla. Jollain olisi varmaan tähän tehokkaampikin keino, vai mitä?! 





Tähän purkkiin tuli kiviä ja tekosammalta. Pikkuruinen aita on super söpö ja siili-äiti vauvansa kanssa vallan herttaisia. Keinotekoiset kukkapuut sen sijaan näyttää juurikin niin keinotekoiseilta kuin ne ovat. :D No, tästä on hyvä lähteä kehittelemään eteenpäin.

Pohdinnassa on, että laitanko purkille kannen. Kansi estäisi hyvin meidän juuri 2 vuotta täyttävää, uteliasta pikku-prinsessaa tuhoamasta asetelmaa. Mutta tekeekö se tukkoisen vaikutelman?



Pitäisikö kantta koristella vai viekö se sitten liikaa huomiota pikku-maailmasta? Näin netissä jotain upeita, täyteläisiä, runsaasti koristeltuja keijupurkkeja, joissa oli siis sekä sisältö, että purkin päällinen täynnä tavaraa. Ne olivat kovin eri tyylisiä kuin tämä pelkistetty purkki. Sopisiko pitsinauha? Enemmän - vähemmän?


Antakaahan vinkkejä, kiitos! :)


Vielä ehtii myös osallistua blogini arvontaan, joka löytyy täältä!

sunnuntai 2. lokakuuta 2016

Pilttipurkista jäälinna-tuikkukippo (led-valolle)

Vielä silloin tällöin meillä tulee pilttipurkkeja tyhjäksi ja säästin yhden isomman purkin, kun ajattelin, että siihen voisi keksiä jonkun askartelun. Meillä asuu yksi Frozen-fani ja siitä sain ajatuksen kokeilla tehdä jäälinna-tuikkukippoa led-tuikulle. Ja nimenomaan led-tuikulle, koska joka paikassa toitotetaan, että pilttipurkki ei ole turvallinen tuikkukippo tavalliselle tuikulle.

Kaulin askartelusavesta (huoneenlämmössä kovettuvasta) levyn, josta leikkelin ensin pilttipurkin ympäri riittävän ja reunan ylittävän sakaraharjaisen kappaleen. Kiepautin sen purkin ympärille. Leikkelin summassa suippoja lisäsuikaleita. Etuosaan laitoin useamman kerroksen erikokoisia kappaleita päällekäin. Lopuksi kaivertelin veitsellä ovi- ja ikkuna-aukkoja. Ympyrä-ikkunat painoin pillillä.

Kuivuneen linnan maalasin akryylivärillä hieman sinertäväksi. Maalin kuivuttua liimasin pintaan muovista tekolunta, joka tosin näyttää jäältä, kun sitä on vain vähän.


Kaapista löytyi ajat sitten vahingossa ostamani väriä vaihtava led-tuikku. Tuikku on jäänyt käyttämättä, koska minusta sateenkaaren kaikissa väreissä väriään vaihtava tuikku ei luo oikeanlaista tunnelmaa. :D Tähän tarkoitukseen tuikku kuitenkin juuri ja juuri sopi. Ainakin lapsista on hurjan hienoa, kun ikkunoista loistaa vuorotellen eri värejä. Ajatus jäälinnasta toteutui hyvin, sillä mielestäni tuikkukippo tuo hyvin talvisen tunnelman. Vähän liiankin talvisen näin varhain syksyllä. :) Taidamme ottaa tämän käyttöön vasta talvella.




lauantai 7. marraskuuta 2015

Hätäinen, mutta hyödyllinen isänpäivälahja



Lapset ovat kerhossa, eskarissa ja koulussa tehneet isille jotain pientä lahjaa ja kortit. Kortteja ehdittiin tekemään kotonakin, joten isi tulee saamaan ison pinon kortteja.

Itse en omaa korttia miehelleni ole tehnyt, mutta haluan jotenkin muistaa miestä, joka on paras isä lapsillemme. En kuitenkaan lähtenyt ostamaan mitään suurta ja mahtavaa lahjaa (vallankin, kun ensi kuussa on miehellä synttärit ja joulu, joten lahjojen antamiseen mahdollisuuksia on).

Päädyin ostamaan Dents-xylitol-pastilleja (jotka ei valitettavasti ole täysxylitolia) useampaa eri makua ja pienen lasipurkin niille. Purkkiin kiinnitin kortin, johon "runoilin": "Ota aina ruuan jälkeen yksi tai kaksi, niin et muutu koskaan hampaattomaksi." Vaikka tämä onkin hätäisesti kyhätty lahja, on se kuitenkin ajatuksella ja rakkaudella suunniteltu ja toteutettu. Isäntä juo päivittäin moneen kertaan teetä tai kahvia järisyttävällä määrällä sokeria lastattuna, ja siihen vielä välillä keksit päälle, joten hampaitakin on hyvä muistaa. Mies saa viedä pastillit työpaikalleen, että pysyy hampaat kunnossa napostelujen lomassa. :)