tiistai 15. marraskuuta 2016

Kuusi-kuusenkoristeita

Minulla on nyt kokeilussa monenlaiset kuusenkoristeet ja muut jouluhärpäkkeet, jos vaikka tulisi vastaan sopiva juttu mitä tehdä koulun joulukirppis-myyjäisiin. Näin jossakin kuvan kauniista ja simppeleistä kuusenkoristeista, mutta en perehtynyt niihin sen tarkemmin. Muistin varassa päätin kokeilla.

En muista mitä materiaalia helmien lisäksi näkemässäni kuvassa oli käytetty, mutta itse päädyin käyttämään askarteluhuopaa. Leikkasin huovasta suikaleita (jotka venyivät puolet pidemmiksi!). Pujotin neulan ja ompelulangan avulla vuorotellen helmiä ja huopasuikaletta niin, että muodostui kuusi. Lopuksi ompelin samalla langalla vielä kiinnitysnarun.

Kokeilin erilaisia väriyhdistelmiä vähän sen mukaan minkä värisiä helmiä löysin varastostani. Itse tykästyin sini-valkoisiin kuusiin (ei tosin erotu kuvassa edukseen, koska on vaalea tausta). Vanhin poikani (9v.) sanoi pitävänsä eniten vihreistä kuusista. Näistä tuli minusta aika kivoja vai mitä tykkäätte?





6 kommenttia: