Joskus töistä tulee sitä mitä ajatteli ja toisinaan sitten ei. Ajatuksenani oli tehdä neulahuovuttamalla susi. En ole kovin paljoa neulahuovuttanut, joten tein heti alussa pikkuisen mokan. Tulin leikanneeksi turhan pullean superlonin palan suden pohjaksi. Vaikka kuinka neulalla tökötti, niin ei susi siitä liioin laihtunut. :D Lasteni mielestä tästä tuli koira. Olkoon sitten koira.. tai liian paljon ruokaa syönyt, pulleassa kunnossa oleva hyvinvoinva hukka. :D Pitää vielä treenailla tätä neulahuovutus-lajia. Hauskaa puuhaa, mutta loppuun asti onnistunut työ vaatii huolellisemman suunnittelun, kuin mitä minä tein.
Elämässä on askartelua, piirtelyä, värityskuvia, tuunailua, maalaamista, lasten kanssa touhuilua, leipomista. Elämä on täyteläistä.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste susi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste susi. Näytä kaikki tekstit
torstai 27. heinäkuuta 2017
maanantai 14. joulukuuta 2015
14. joulukuuta Joulutarina
Susi
“Pääseekös tämmöinen velmu mukaan, jos lupaan olla oikein
kiltisti?” kyseli susi muikeasti hymyillen. “Joulun alla
pitääkin sitten olla super kiltisti.” kettu vastasi sudelle ja
sujautti suden päähän tonttuhatun. “Tulkaahan mukaan
piirileikkiin!” huudahtivat majava, pupu ja kauris. Pian kaikki
eläimet leikkivät sulassa sovussa piirileikkiä kuusen ympäri.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)