perjantai 15. tammikuuta 2016

Onnistunut ostos ja vinkki diy versioon



Ostin joskus joulun alla lapsille joulukalenteriin yksinkertaisen pelin Tigeristä. Taisi olla 4 euroa. Peli osoittautui oikein toimivaksi koko perheelle (miinus puolivuotias). Sitä pelaa niin me vanhemmat kuin 3-, 6- ja 8-vuotiaat. Sitä pelataan kaikki yhdessä tai lapset keskenään tai välillä jopa joku yksinään. Peli on siitä loistava, että se kestää juuri sen aikaa kuin pelaajat haluavat. Pelissä ei ole voittajia eikä häviäjiä.

Peliin kuuluu 6 noppaa. Jokaisessa nopassa on erilaisia kuvia. Yhteensä siis 36 eri kuvaa. Ensimmäinen pelaaja heittää nopat. Edessä on 6 kuvaa, joita käyttämällä pelaaja kertoo tarinan. Lapsilta tulee välillä todella hauskoja ja yllätyksellisiä tarinoita. Välillä tarinat ovat hyvin lyhyitä, välillä suuria seikkailuja.

Peliä voi pelata myös jatkokertomuksena, jolloin jokainen heittää nopan ja kertoo vuorollaan tarinaan oman juonenkäänteen nopan osoittaman kuvan inspiroimana. Peliin voi myös ottaa mukaan vain muutaman nopan. Ja kaikenlaisia variaatioita voi kehitellä lisää.

Tuli mieleen, että tämä peli olisi helppo valmistaa lasten kanssa itsekin. Meillä on valmiita puupalikoita, mutta kuutioita olisi helppo tehdä itse vaikka paperimassasta tai muovailumassasta, tai tietysti voi ostaa kaupasta jotain kuution muotoisia palikoita. Noppiahan voi tehdä vain muutaman tai vaikka kuinka monta.


Palikoihin voisi joko liimata lehdistä leikattuja kuvia tai laittaa tarroja tai piirtää tussilla yksinkertaisia kuvia. Kuvien aihepiirillä voi vähän vaikuttaa tuleeko kertomuksesta satu, jossa prinsessa kiipeää sateenkaarta pitkin lentävään laivaan vai norsun matka polkupyörällä hampurilaiselle vai surullisen ihmisen työmatka autolla, josta hajoaa rengas. (Jos pelin valmistaa aikuisille vaikka illanistujaisiin, voi kuviksi valita enemmän aiheita aikuisten maailmasta.)

Lasten kanssa mietittiin mitä kuvioita palikoissa voisi olla ja lapsilta tuli monta hyvää ideaa.




Nopsaan noppiin kuvia ja sitten vaan noppia heittämään, tarinoimaan ja viettämään yhteistä aikaa.


2 kommenttia:

  1. Kaupassa kerran tällaista katselin, mutta en oikein ottanut selvää, mikä peli tämä on. Täältähän se selvisi. Ja tosiaan, tuosta voi tehdä myös oman diy-version :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paketti ei tosiaan oo kaikkein myyvin, kun siinä ei kerrota suomeksi pelistä. Olen kyllä iloinen, että "uskaltauduin" pelin ostamaan. :)

      Poista