keskiviikko 8. maaliskuuta 2017

Pilttipurkki-akvaario

Ekaluokkalaisemme sai koulusta pienen huopapallon, josta hän oli tehnyt kalan. Kotona poika ilmoitti, että haluaisi tehdä kalalle akvaarion, jotta se voisi mennä "Lintujen taloon" (siitä projektista kirjoitin täällä).

Mietimme mistä akvaario tehtäisiin. Katselimme ensin sopivan kokoista pientä pahvilaatikkoa, mutta ei sellaista löytynyt. Sitten huomasin pilttipurkin (nuorimmainen vielä silloin tällöin syö soseita ja purkkeja on kertynyt) ja ehdotin sitä. Sehän sopi loistavasti.

Poika halusi, että kala olisi ilmassa, jolloin näyttäisi, että se uisi. Mietimme lankaviritelmää, josta kala roikkuisi. Päädyin kuitenkin tekemään rautalangasta piikin ja pidikkeen purkin pohjalle ja kala painettiin piikkiin. Rautalankaviritelmä piilotettiin hiekkaa esittävän huovan alle. Pohjan voisi peittää oikealla hiekalla, mutta meillä ei sitä tähän hätään ollut. Pystyssä oleva rautalanka piilotettiin silkkipaperi-heinän sekaan. Akvaarion pohjalle liimattiin vielä koristeeksi kivi ja simpukka.





Poika tykkää tosi paljon akvaariostaan ja pitihän se arvata, että pikkusisko haluaa tehdä itselleen myös akvaarion. :D Tehdään seuraavaksi isompaan pilttipurkkiin, niin mahtuu vaikka kaksi kalaa. Nyt mietitään hauskaa tapaa toteuttaa kalat.

6 kommenttia:

  1. Hauska idea, ei tartte pelätä ettää syöttää kalaa liikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuija. Totta, helppohoitoinen kala eikä akvaarioon tarvitse myöskään vaihtaa vesiä eikä poistaa levää seinistä. :D

      Poista
  2. Tulipa söpö akvaario :) Mukavaa viikonloppua tv Liisa

    VastaaPoista
  3. Voi miten hieno ja suloinen akvaario ja ihku ihanainen kala:)

    VastaaPoista