sunnuntai 1. lokakuuta 2017

Paperilinna-askartelu

Näin netissä hauskan paperitalo-askartelun. Siinä oli mustasta paperista taiteltu kummitustalo. Arvelin, että 5-vuotias tyttäreni tekisi mieluummin prinsessa-talon ja olin oikeassa. Hän valitsi talon väriksi vaaleanpunaisen. :) Myös 8-vuotias poikani innostui tästä askartelusta ja halusi tehdä talon tai oikeastaan hän kysyi voisiko tehdä ritarilinnan ja onnistuihan sekin. Poika halusi linnaan aukeavia ovia, kurkistusikkunoita ja ison tornin.







Talon/linnan voi koristella haluamansa teeman mukaan. Yläosan voi kuvioida talon katoksi tai jos haluaa linnan, niin silloin yläreunaan voi piirtää sakaraharjan. Meillä minä piirsin lasten pyytämät kuviot ja lapset värittivät ja osaksi leikkasivat ne itse. Väritetyt ja leikatut kuvat liimasimme lasten haluamiin kohtiin. Linnan saa tehtyä liimaamalla kaksi perustaloa yhteen. Jos haluaa tornin, se kannattaa tehdä kaksinkertaisesta paperista ja liimata talojen väliin. 

Tyttären talokin laajeni linnamaiseksi kartanoksi, koska taloon piti saada mahtumaan kaikki prinsessat. Ensin talosta oli tulossa vain Lumikin mökki, mutta isoveljen linna inspiroi laajennustöihin. :D







Tässä vielä perustalon taittelu-ohje. Varitse minkä värisen talon/linnan haluat ja ota sen värinen A4 arkki. Taita arkki pituussuunnassa puoliksi. 


Taita molemmat puolikkaat vielä uudestaan puoliksi.



Avaa arkki ja taita se leveyssuunnassa puoliksi.


Avaa arkkia päädystä ja litistä yläosa kolmioksi.




Tee molemmille päädyille sama ja perustalo on valmis korsiteltavaksi. (Seinät voi halutessaan liimata kiinni toisiinsa.) Minkälainen olisi unelmatalo? :)


Jos et ole huomannut, niin blogissani on käynnissä synttäriARVONTA! Vielä ehtii hyvin osallistua ja sinne pääsee tästä

6 kommenttia:

  1. Voi kuinka ihanat linnat! Ja ei näytä edes kovin vaikealta tehdä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katri. Nämä oli kyllä yksinkertaiset taitella ja koristeluun voi laittaa mitä vaan. :)

      Poista
  2. Kyllä nyt passaa ritarien ja prinsessojen asua hienoissa linnoissaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! :D Näihin voisi tehdä vielä irrallisia ritareita ja prinssejä ja prinsessoja ja lohikäärmeitä ja ties mitä hahmoja, joilla voisi sitten leikkiä.

      Poista
  3. Kertakaikkisen hienot - jälleen kaappaan "takataskuun" idean...
    Kiitos! Enkä jätä taskuun, vaan toteutuu kun lapsenlapset seuraavan kerran tulee kyläilemään ajan kanssa!
    Hyvää Isänpäivän viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pirjo. Kiva, jos löytyi toteuttamiskelpoinen idea. :)

      Poista