perjantai 24. maaliskuuta 2017

Ekaluokkalaisen kirjavalinta: Lasten Kalevala

Kävin ekaluokkalaiseni kanssa kirjastossa. Hän halusi lainata ainoastaan ja vain yhden kirjan, yhden tietyn kirjan. Hän halusi kirjan 'Suomen lasten Kalevala'. Koulussa oli Kalevalan päivänä kyseistä kirjaa luettu ja se oli jäänyt niin mieleen, että poika toivoi saavansa vielä lukea sitä lisää. Kirjasto ei pettänyt pojan odotuksia ja hyllystä löytyi tuo suuresti kaivattu ja haluttu teos.  :)

Epäilin etukäteen, että tuleekohan Kalevalaa luettua lapsille, mutta tätä kirjaa on nyt luettu iltasaduksi ja päivisn muuten vaan. Hyvää kertausta itsellekin, että mitähän siellä Kalevalassa tapahtuikaan. Kirjassa on pätkiä runoista "oikeasta" Kalevalasta, mutta muuten tapahtumat on kirjoitettu helposti luettavaksi tarinaksi. Ekaluokkalainen ei muuta kirjaa halua (toistaiseksi) lukea eikä kuunnella. :D



Kirjassa ei ole kuvia joka sivulla ja osat kuvista ovat mustavalkoisia. Mutta kaikki kuvat mitä kirjassa on, ovat hienosti piirrettyjä. Todella kauniita, suomalaisuutta henkiviä värikuvia kirjasta löytyy harmillisen vähän ja vain sieltä täältä. Lapset kuuntelevat jänniä tarinoita kuitenkin ilmeisen mielissään ilman suurempaa kuvitustakin.

Lisäys 10.4.2017: Lasten Kalevalasta on suurin osa nyt luettu, mutta täytyy sanoa, että lähellekään kaikki kohdat eivät olleet mielestäni lasten korville sopivaa tekstiä. Toimin siis pienenä sensuurina lukiessani kirjaa. Lukisitko itse lapsellesi seuraavaa: "Kullervo paimensi lapsukaista mutta kauhealla tavalla: katkoi käden, kaivoi silmän, tapatti tautiin, poltti kätkyen." Tai miltä kuulostaisi lukea iltasaduksi kohtaa: "Silloin susi syöksyi emännän päälle ja repäisi häneltä suun. Karhu katkoi naisen sääriluut, kiskoi suonet esiin ja puri pohkeesta puolikkaan."? Aika rajua tekstiä, eikö!? En myöskään tiedä kuinka pieni lapsi ymmärtäisi kohdan (eikä tarvikaan ymmärtää): "Kullervo hyväili tyttöä toinen käsi ohjaksissa. Yö kului korean vaipan alla pehmeällä taljalla. ... Kullervo oli vietellyt oman sisaransa." Yhteenvetona totean siis, että tämä kirja ei mielestäni  ole kokonaisuudessaan sopiva ekaluokkalaiselle. Mutta valikoidusti voi kyllä opettaa Kalevalasta tämän avulla ja aikuiselle taatusti selkeämpää luettavaa kuin oikea Kalevala. Kirjan nimi voisi olla mieluummin "Kalevala selkokielellä". :)





6 kommenttia:

  1. Voin arvata, että tämä kirja ei varsinaisesti houkuttele lukemaan. Lapset voivat yllättää. Kirjan tarina voikin olla koukuttava ja aikuisen seurassa siihen on mukava tutustua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kirja on ollut tosiaan yllätys itselle. Eilen illalla kysyin lapsilta, että onko nämä tarinat vähän kummallisia, mutta ekaluokkalainen totesi, että hänestä ne on hyviä. :)

      Poista
  2. Kalevala on ollut ainakin minulle hieman raskasvetoinen, mutta ilmeisesti lapsille se on tehty ymmärrettävämpään muotoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullekaan ei ole Kalevalasta jäänyt aikaisemmin mieleen kuin kuuluisimmat pääköhdat ja tauluista ym. kuvituksesta tutut kohtaukset. Tästä Kalevalan versiosta ymmärtää tosiaan kertomukset aivan eri lailla ja itse olen lukiessa todennut mielessäni moneen kertaan, että tapahtuiko Kalevalassa tuommoistakin tai noinko se kohtaus menikin. :D

      Poista
  3. Meillä on toistaiseksi luettu vain Koirien Kalevalaa, mutta se onkin aika hauska ja kuvitus tuttua Kunnasta, kiinnostavaa ja täynnä yksityiskohtia. Toi Lasten Kalevalakin löytyy hyllystä, mutta saa ehkä vielä vuoden pari odottaa. Nyt harkinnassa olis Lasten Raamatun hommaaminen, kun näin pääsiäisen aikaan on teema pinnalla ja päiväkotikavereilta saatuja "tietoja" pitäis vähän oikaista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun täytyy tähän todeta (ja tuonne tekstiini vielä muokata), että kun tuota Lasten Kalevalaa on enemmän nyt luettu, niin toi kirja olisi parempi sittenkin vähän isommille lapsille! Jotkut kohdat olen hypännyt suosiolla yli, kun on aika raakaa kuvausta ja mun mielestä ainakin ekaluokkalaisen ja sitä pienempien korville sopimatonta tekstiä. :/

      Poista