Ensilumi on jo jossainpäin Suomea nähty. Meillä ei vielä ole, mutta tein silti lumilinnan. Sulamattoman sellaisen. Pikkuisille prinsessa-nukeille sopivan kokoisen.
Tähän linnaan tarvittiin muro- ja hiutalepaketteja sekä talouspaperirullan hylsyjä, paperimassaa ja liisteriä (jonka tein perunajauhosta), kuumaliimaa, teippiä, paperia ja pahvia, mattoveitsi ja sakset, kimalleliimaa, foliota, hopeatussin... ja mielikuvitusta. Teippailin ja liimailin laatikoita yhteen kunnes sain mieleisen muotoisen ja kokoisen rakennuksen. Leikkelin veitsellä ikkuna-aukkoja, ovia ja parvekkeen. Lisäsin parvekkeeksi yhden laatikon poikittain, jolloin sain parvekkeesta suuremman. Liimasin rakennelman kiinni tukevaan pahviin. Lisäilin torneja. Rakensin rappuset yhden tornin ympäri tukevasta pahvista.
Minulla on vanhaa yleensä eristeeksi käytettävää paperimössöä, oliskohan oikealta nimeltä selluvillaa, en enää muista varmaksi. Sekoittelin siitä paperimassaa perunajauholiisterin avulla. Paperimassasta muotoilin lumikasoja ympäri linnarakennusta.
Paperimassa kuivuttua maalasin linnan ensin valkoiseksi, että sain pakettien kirjavat pinnat ja paperimassan haarmaan sävyn suunnilleen piiloon. Vasta tässä vaiheessa tein torneihin katot valkoisesta paperista. Maalasin linnaa vaaleansinisellä, koska halusin saada aikaan jäistä vaikutelmaa. Lapset auttoivat tekemään lumihiutale-rei'ittimellä valkoisia paperi-lumihiutaleita, joita he liimailivat seiniin ja torneihin. Foliolla viimeistelin sisäseiniä ja rappusia. Liimasin torneihin paperisia ikkunoita, joihin piirsin ikkunanpielet hopeatussilla. Lopuksi koristelin linnan yltä-päältä hopeisella kimalleliimalla.
Lopputulos on aivan minun näköinen: pikkuisen huolimattomasti ja hätäisesti tehty, viimeistely on vähän sinnepäin, tornit hieman kallellaan jne. Mutta pääasia, että lapset ovat haltioissaan ja pienillä prinsessa-nukeilla on nyt oma koti, jolla on ihana leikkiä!
Aivan ihana lumilinna!😍
VastaaPoistaKiitos Sari. :)
PoistaTämähän on aivan älyttömän hieno linna, eikä kellään ole samanlaista ja lapset tykkäävät. Tuohan kävisi näin talven alla vaikka sisustukseen, Jouluvalot vaan sisälle ja wot upeaa:)
VastaaPoistaKiitos Silkku. Hyvä idea, täytyykin kokeilla valoja tuonne sisälle. :)
PoistaTajuttoman hieno! <3
VastaaPoistaTuollainen olisi varmasti monen tytön unelma. Ei varmaan kyllä ihan hetkessä valmistunut?!
Kiitos Katri. Joo, tätä tehtiin useana päivänä, pikku hiljaa. :)
Poista